Suomeksi   |   På Svenska   |   In English
United Bankers

UB Korkosalkku

 

 

 

Erikoissijoitusrahasto UB Korkosalkku

 

Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on kasvattaa rahasto-osuuden arvoa tasaisesti pitkällä aikavälillä. Ensimmäisenä vuonna tavoitteena on saavuttaa 5 - 7 %:n tuotto. Rahaston varat sijoitetaan pääasiassa eurooppalaisten yritysten liikkeeseen laskemiin euromääräisiin joukkolainoihin, kuitenkin siten, että varat voidaan hajauttaa näkemyksen mukaan aina kulloinkin parhaiten tuottaviin korkoluokkiin ja -instrumentteihin. Aktiivisella päätöksenteolla ja korkonäkemyksellä tavoitellaan hyvää riskikorjattua tuottoa. Sijoitusstrategian mukaisesti pääpaino sijoituksissa on vähintään 12 kuukauden mittaisissa korkopapereissa, joten luokittelemme rahaston pitkän koron rahastoksi.

 

UB Korkosalkku -rahaston salkunhoidosta vastaa UB Omaisuudenhoito Oy.

 

Rahastoesite on saatavissa rahastoyhtiöstä.

 

Dokumentit ovat pdf-muodossa ja toimivat Adobe Acrobat versiolla 7.0 tai uudempi. Uusimman version ilmaisesta Acrobat Reader -ohjelmasta saa Adoben sivulta:

 

Get Adobe Reader

 

United Bankers

United Bankers -konserni
Aleksanterinkatu 21 A
00100 Helsinki

UB Securities Oy
Puh (09) 25 380 200

UB Omaisuudenhoito Oy
Puh (09) 25 380 300

UB Rahastoyhtiö Oy
Puh (09) 25 380 280