|
Pääomaturvatuilla sijoituksilla on mahdollisuus tavoitella
korkeaa tuottoa rajatulla riskillä. Pääomaturvatun sijoituksen
tuotto on sidottu tietyn kohde-etuuden kehitykseen. Kohde-etuutena
voi olla esimerkiksi osake-, valuutta- tai hyödykeindeksi,
indeksikori tai osakekori. Esimerkiksi osakeindeksilainassa
sijoittajalla on mahdollisuus saavuttaa osakemarkkinoiden
kehitykseen sidottu tuotto samalla kun sijoituksen nimellispääoma
on suojattu.
Pääomaturva tarkoittaa, että indeksilainan liikkeeseenlaskija
maksaa eräpäivänä sijoittajalle takaisin vähintään sijoituksen
nimellispääoman. Näin ollen osakemarkkinoiden laskiessa sijoittaja
saa pääomaturvan ansiosta rahansa takaisin. Pääomaturva on voimassa
vain eräpäivänä eikä se kata sijoittajan mahdollisesti
maksamaa ylikurssia tai merkintäpalkkiota. Pääomaturvattuihin
sijoituksiin liittyy myös riski liikkeeseenlaskijan
takaisinmaksukyvystä. Tutustu tarkemmin pääomaturvattujen
tuotteiden riskeihin kohdassa Sijoituslainojen
riskeistä.
|
Pääomaturvattujen tuotteiden sijoitusaika on tavallisesti pitkä,
yleensä useiden vuosien mittainen. Sijoituksen voi kuitenkin
yleensä myydä jälkimarkkinoilla myös ennen eräpäivää. UB:n
tavoitteena on myydä vain aidosti jälkimarkkinakelpoisia tuotteita.
UB:n myymien tuotteiden jälkimarkkinahinnat löytyvät
sijoituslainojen noteeraukset -sivulta.

|
|