Suomeksi   |   På Svenska   |   In English
United Bankers


Indeksilainojen ja obligaatioiden riskeistä

Liikkeeseenlaskijariski

Kaikissa strukturoiduissa sijoituslainoissa sijoittaja ottaa liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukykyyn liittyvän riskin. Tällä tarkoitetaan riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksukyvyttömäksi eikä pysty vastaamaan sitoumuksistaan. Liikkeeseenlaskijan mahdollisen maksukyvyttömyyden toteutuessa sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman osittain tai kokonaan. Liikkeeseenlaskija ja sen vakavaraisuusluokitus onkin hyvä aina tarkistaa lainaehdoista.

 

Markkinariski

Esimerkiksi osake- valuutta- ja hyödykemarkkinoille sijoittaminen tarkoittaa sijoittajalle normaalisti riskiä sijoitettavan pääoman arvon alenemisesta. Pääomaturvatuissa sijoituslainoissa tätä markkinariskiä ei ole, vaan sijoittajalle maksetaan laina-ajan lopussa takaisin vähintään sijoituksen nimellisarvo (ks. myös liikkeeseenlaskijariski). Nimellisarvoon tehtävässä merkinnässä riski on rajattu merkintäpalkkioon. Ylikurssivaihtoehdoissa sijoittaja ottaa lisäksi maksamansa ylikurssin suuruisen riskin.

 

 


Luottoriski

Kaikki sijoituslainat eivät ole pääomaturvattuja. Esimerkiksi korkostruktuureihin (kuten UB Metsäobligaatiot) liittyy kohde-yhtiöiden luottoriski. Tällä tarkoitetaan riskiä siitä, että obligaation kohdeyhtiön mahdollisen luottotapahtuman eli esimerkiksi vakavan maksuhäiriön, velkojen uudelleen järjestelyn tai konkurssin seurauksena sijoittaja voi menettää sijoituksen pääoman kokonaan tai osittain.

 

Likviditeettiriski

Sijoituslainat ovat ensisijaisesti tarkoitettu pidettäväksi eräpäivään asti. Niiden myynti on kuitenkin mahdollista myös kesken laina-ajan. Ennen eräpäivää myytäessä sijoituslainan arvo voi kuitenkin olla merkintähintaa korkeampi tai matalampi. Liikkeeseenlaskija antaa normaaleissa markkinaolosuhteissa takaisinostokurssin sekä mahdollisuuksien mukaan myös myyntikurssin tuotteilleen. Esimerkiksi voimakkaat markkinaliikkeet, markkinapaikkojen sulkeminen tai tekniset ongelmat voivat hetkellisesti vaikeuttaa jälkimarkkinoiden toimintaa.

United Bankers

United Bankers -konserni
Aleksanterinkatu 21 A
00100 Helsinki

UB Securities Oy
Puh (09) 25 380 200

UB Omaisuudenhoito Oy
Puh (09) 25 380 300

UB Rahastoyhtiö Oy
Puh (09) 25 380 280