Suomeksi   |   På Svenska   |   In English
United Bankers

UB Omaisuudenhoito avasi toimipisteen Turkuun

UB Omaisuudenhoito on avannut toimipisteen nyt myös Turkuun. Maanantaina 16.1. avattu toimisto sijaitsee keskeisellä ja arvokkaalla paikalla Aurajoen varrella osoitteessa Linnankatu 3 A. Toimistoa vetää aluejohtaja Timo Moilanen, joka vastaa UB Omaisuudenhoidon toiminnasta Varsinais-Suomessa.


Meillä on suuri määrä asiakkaita Varsinais-Suomen alueella. Pystymme palvelemaan heitä nyt entistä paremmin ja henkilökohtaisemmin avattuamme toimipisteen Turkuun. Kilpailuetunamme ovat mm. kotimaisuus, pitkän kokemuksen tuoma vankka asiantuntemus sekä asiakkaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuva joustava palvelu. Tavoittelemme paikallisessa varainhoitokentässä merkittävää asemaa kasvattamalla toimintaamme pitkäjänteisesti.


United Bankers on vuonna 1986 perustettu sijoitusalan konserni. Pankkiryhmistä riippumaton yritys on avainhenkilöidensä omistama. UB:n toiminta käynnistyi Helsingin pörssissä vuonna 1987. Tänä päivänä UB on yksi harvoista täysin kotimaisista sijoitusalan yrityksistä.


United Bankers -ryhmään kuuluvat arvopaperivälitykseen erikoistunut UB Securities Oy, varainhoidon tuotteita ja palveluja tarjoava UB Omaisuudenhoito Oy, rahastojen hallinnoinnista vastaava UB Rahastoyhtiö Oy sekä investointipankkitoimintoihin erikoistunut UB Capital Oy. Kysy lisää palveluistamme paikalliskonttoristamme Turussa.


Lisätietoja antavat:


UB Omaisuudenhoito Oy, Länsi-Suomen aluejohtaja Timo Moilanen,
puh. 0500 479 920, timo.moilanen@unitedbankers.fi


UB Omaisuudenhoito Oy, toimitusjohtaja Jani Lehti,
puh. 09 2538 0322, jani.lehti@unitedbankers.fi

 

 

19.01.2012

Takaisin
United Bankers

United Bankers -konserni
Aleksanterinkatu 21 A
00100 Helsinki

UB Securities Oy
Puh (09) 25 380 200

UB Omaisuudenhoito Oy
Puh (09) 25 380 300

UB Rahastoyhtiö Oy
Puh (09) 25 380 280