Suomeksi   |   På Svenska   |   In English
United Bankers

United Bankers -konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2010

UB -konsernin sijoituspalvelutoiminnan palkkiotuotot kasvoivat 47 % edellisestä vuodesta nousten 11 miljoonaan euroon. Liikevoitto puolestaan lähes kaksinkertaistui. Liikevoitto ennen goodwill -poistoja oli 3,3 miljoonaa euroa, kun se vuonna 2009 oli 1,9 miljoonaa euroa. UB -konsernilla oli haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta erittäin vahva vuosi ja joulukuussa konsernin hoidossa oleva varallisuus ylittikin jo miljardin euron rajan. Henkilöstön määrä kasvoi vuoden 2009 lopun 46 työntekijästä 59:ään.



UB -konsernin vertailukelpoiset luvut (miljoonaa euroa)

 

2010

2009

Kasvu-%

Sijoituspalvelutoiminnan tuotot

11,0

7,5

47 %

Liikevoitto

3,3

1,9

74 %

Tilikauden voitto

2,1

1,0

110 %

 

UB Omaisuudenhoito Oy:n liiketoiminnan kannattavuus parani selvästi edellisestä vuodesta. Myös yhtiön hoidossa oleva varallisuus kasvoi huomattavasti vuonna 2010. Vuoden aikana lanseerattiin hyvällä menestyksellä 15 uutta sijoitusobligaatiota. Myös UB:n lanseeraama Korkoviikot -kampanja sai runsaasti huomiota, ja korkeatuottoisia joukkovelkakirjalainoja myytiin asiakkaille erittäin paljon.  Pitkäjänteisen kasvustrategian toteuttamista jatkettiin rekrytoimalla uutta henkilökuntaa sekä panostamalla markkinointiin.  Varainhoitotoiminnan näkymät vuodelle 2011 ovat myönteiset ja liiketoiminnan kasvun odotetaan jatkuvan edelleen.

 

UB Rahastoyhtiö Oy:n liikevaihto ja -voitto paranivat selvästi. Tilikauden aikana perustettiin kolme uutta rahastoa: VISIO Allocator, VISIO Finland 140/40 ja UB Korkosalkku. Kasvuun panostettiin resursseja lisäämällä, ja vuoden lopussa yhtiö hallinnoi jo yhteensä kymmentä rahastoa, joiden yhteispääoma ylitti 200 miljoonaa euroa. Rahastoista erityisesti hedge -rahastot menestyivät rahastovertailussa erinomaisesti. UB Rahastoyhtiön vuoden 2011 tuloksen odotetaan olevan edellisen vuoden tasolla.

 

UB Securities Oy jatkoi liiketoimintansa kehittämistä haastavassa ympäristössä. Välitystoiminnalle epäsuotuisasta markkinatilanteesta huolimatta UB Securities onnistui kasvattamaan sekä asiakasmääräänsä että markkinaosuuttaan pohjoismaisilla pääomamarkkinoilla. Kasvuinvestoinneista huolimatta yhtiö saavutti positiivisen tuloksen vuonna 2010. Alkaneena vuonna on yhtiön ensisijaisena tavoitteena kasvattaa liiketoiminnan volyymia ja parantaa kannattavuutta tyydyttävälle tasolle.

 

UB Securities London LLP:n toiminnan kehittämistä jatkettiin ja yhtiö saavutti voitollisen tuloksen vuonna 2010. UB -konserni omistaa yhtiöstä nyt 66,7 % toimivan johdon omistaessa loput. Yhtiön työntekijöiden määrä kasvoi vuoden aikana kolmesta neljään.

 

Maailmantalous toipuu hiljalleen finanssikriisistä, mikä antaa vuodelle 2011 edellistä vuotta paremmat lähtökohdat. Nykyinen markkinatilanne tarjonnee aikaisempien vuosien tapaan UB:n kaltaiselle aktiiviselle ja innovatiiviselle toimijalle paljon hyviä mahdollisuuksia tuottaa asiakkailleen lisäarvoa ja jatkaa konsernin kasvustrategian määrätietoista toteuttamista. Tavoitteena on tuoda alkaneena vuonna UB:n korkealaatuiset sijoituspalvelut entistä useamman sijoittajan ulottuville. Vuonna 2011 liikevaihdon ja tuloksen odotetaan jatkavan kasvuaan, mutta edellistä vuotta maltillisemmin.

 

Lisätietoja antavat:

UB Securities Oy, tj. Patrick Anderson
sähköposti:
patrick.anderson@unitedbankers.fi
puh. (09) 2538 0232


UB Omaisuudenhoito Oy, tj. Jani Lehti
sähköposti:
jani.lehti@unitedbankers.fi
puh. (09) 2538 0322


UB Rahastoyhtiö Oy, tj. Henri Korhonen
sähköposti:
henri.korhonen@unitedbankers.fi
puh. (09) 2538 0339

 

 

10.03.2011

Takaisin
United Bankers

United Bankers -konserni
Aleksanterinkatu 21 A
00100 Helsinki

UB Securities Oy
Puh (09) 25 380 200

UB Omaisuudenhoito Oy
Puh (09) 25 380 300

UB Rahastoyhtiö Oy
Puh (09) 25 380 280