Sijoittajan syksy on ollut poikkeuksellisen synkkä, mutta
tulevaisuus tarjoaa kuitenkin myös tuottoisia
sijoitusmahdollisuuksia.
Ilmastonmuutoksen torjunta ja ympäristöongelmien ratkaiseminen ovat
keskeisillä sijoilla tammikuussa virkaansa astuvan USA:n uuden
presidentin Barack Obaman asialistalla. Myös Kiinassa
ympäristöongelmien ratkaiseminen on nähty avaimeksi uuden
talouskasvun rakentamiseksi. Maan hallintoviranomaiset julkistivat
vastikään massiivisen elvytyspaketin talouden vauhdittamiseksi ja
investoinnit ympäristöä säästäviin teknologioihin ovat siinä
keskeisellä sijalla.
UB Puhdas Ympäristö - tuottoisa lahjaidea pukinkonttiin!
UB Puhdas Ympäristö -osakerahasto sijoittaa yhtiöihin, joiden
tuotteita tarvitaan tulevaisuudessa yhä enemmän ympäristöongelmien
ratkaisemiseksi. Puhtaan veden ja puhtaamman energian tarve luo
suuria mahdollisuuksia alan yrityksille ja siten myös
ympäristöalalle sijoittaville. Toimi ajoissa - tarjoamme merkinnät
UB Puhdas Ympäristö -rahastoon ilman merkintäpalkkiota vuoden
loppuun asti. Rahastomerkintä on myös erinomainen idea
pukinkonttiin, sillä lahjan antajana pääset mukaan jo 100 euron
minimimerkinnällä. |